Varoitus, sisältää kivuliaan sairaskertomuksen.
Kävipä sitten
niin, että tämä tyttö sairastelikin sitten ihan kunnolla. Helmikuun
lopussa alkanut flunssailu päätti jatkaa kiusaamistaan kunnon
biletyksen jälkeen tehden maaliskuusta erään elämäni tuskaisimmista.
Maaliskuun alkupäivinä alkoi pikkuhiljaa yltyvä kurkkukipu. Työt
sujuivat kuumeilun ja säkylääkkeitä nappaillen, ruoka- ja juomapuolen
jäädessä yhä vähemmälle, sillä nielustani en alas kivun vuoksi juuri
mitään saanut laitettua. Vasen puoli kipuili kipuilemistaan, kunnes
alkoi salakavalasti hellittää vaihtaen kivun oikealle puolelle nielua
tehden siitä vieläkin tuskaisempaa. Särkylääkkeitä oli pakko nappailla
niin usein kuin vain ohjeannostusta uskalsin ylittää. Muuhun en enää
kyennyt kuin makaamaan kotona, nukkuminen meni todella pätkittäiseksi,
kaikki puhuminen ja nielaiseminen sattui. Viikon kotona sinnittelin
kunnes päätin laittaa kouluterveydenhoitajalle sähköpostikyselyn, että
joko olisi aika kipittää tohtorin juttusille kun tuota kuumetta on
aikas paljon ja tuo itsensä ravitseminen on keskittynyt lähinnä
särkylääkkeisiin vai onko tämä juurikin tätä virusperäistä flunssaa
johon olen kuullut voimakkaan kurkkukivun liittyvän. Kuvailin oireet
erittäin yksityiskohtaisesti ja sainkin iltapäivällä vastauksen "lepoa,
vitamiineja ja kuumaa juomaa paljon ja valkosipulia huulen alle, ku se
vähentää bakteereja suussa, niillä se lähtee".
Keinot
kuulostivat lähinnä korneilta kun kipulääkkeet alkoivat tuntua
tehottomilta. Päätin sitten vielä soittaa päivystykseen (vaikka ääneni
kuulosti siltä kuin olisin umpihumalainen tanskalainen joka on
nielaissut sen kuuman perunan), siellä ystävällinen hoitaja käski
saapumaan pikimmiten tarkastuttamaan tilanne, sillä hänen mielestään
olisi aiheellista tarkastaa ettei nieluuni ole kehittynyt paisetta,
joka olisi kuulemma puhjetessaan vaarallinen ja tarjoutui minut
laittamaan päivystysjonoon. Totesin vain, että pitää nyt katsoa jos
jostain saisin kyydin, sillä tiesin, että kukkarossani olisi vain
muovirahaa joka ei taksissa kävisi.
Illalla ex-hoito toi
minulle kaikki kotoaan löytämänsä särkylääkkeet joilla sinnittelin
seuraavaan päivään. Olisi vienyt päivystykseen, mutta totesin, että
huomenna sitten, kun olisin joutunut todennäköisesti joutunut
vaihtamaan kesken jonotuksen keskussairaalan päivystykseen. Sinnittelin
yhden yön itkien kivusta ja tuskasta. Aamupäivällä kaivoin kaikki
taskuni ja laukkujeni lokerot ja sain kuin sainkin reilun kympin verran
kolikkoja kasaan. Ajattelin, että kun iltapäivän puolella päivystykseen
surauttaisin moikkaamaan lääkäriä, saisin antibiootteja ja exä saisi
tulla hakemaan töidensä jälkeen ja käyttää mua apteekissa jne.
Päivystävät
hoitajat ottivat heti minusta testejä antoivat lisää buranaa ja
passittivat minut kiireellisenä lääkärille, joka puolestaan otti
välittömästi puhelun keskussairaalan kurkkupolille ja vaati
erikoislääkäriä odottamaan minua ja passitti siis suoraan
keskussairaalaan. Hoitajan epäilyt paiseesta olivat siis oikeassa.
Keskussairaalassa nuori mieslääkäri tutki minut, puudutti nielua (joka
oli vihattavan kamalaa makuineen kaikkineen) ja koitti veitsellä
puhkaista hänen mukaansa pienen paiseen nielustani. Operaation jälkeen
käytiin pieni tahtojen taistelu lähteekö tämä tyttö sairaalasänkyyn
viettämään yönsä ja salliiko tämä tyttö nielurisojaan positettavan.
Ekan väittelyn voitti lääkäri, toinen hyllytettiin toistaiseksi
leikkausjonotilanteen takia. Siispä tippaa käteen ja tyttö kohti
osastoa. Kylmä ja kolkko sairaalan huone ei houkuttanut vaikka olikin
kuin pieni hotellin yksityishuone sairaalamuodossa. Tuskainen yö ja
kiloittain hoitajien sääliviä katseita kera hurjan määrän antibiootteja
ja särkylääkkeitä joiden helpotus vaihteli puolesta tunnista kolmeen
tuntiin.
Aamulla sama lääkäri tarkasti, avasi paisetta lisää
ja totesi, että varmaanki on sylyn mukana märkää on tullut pois eikä
leikkausjonoon olisi asiaa tällekään päivää. Tulehdusarvoni nousi (156-
276 normaali on alle 8) ja kuumeiluni vain paheni, nieluni oli kipeämpi
ja tuskani suurempi. Edellinen tuska yö jatkui tuskaisaksi päiväksi ja
vieläkin tuskaisemmaksi yöksi. Seuraavana aamuna ennen aamupalaa
hoitaja kiikutti minut ensimmäisenä lääkärille, lääkäri oli tomera täti
joka tervehti ja tarttui kieleeni ja kurkki nieluuni peilillä. Tuomio
oli seuraava: Ei tämä mikään pieni paise ole vaan niin suuri kuin
tuonne mahtuu ja puhkaistu ihan väärästä kohtaa. Tämän jälkeen suihkaus
puudutusta ja piikillä lisää, jonka jälkeen veitsi nieluun ja tyttö
yökkäili pitkän tovin ruskeanvihertävääverimärkää desejä. Tämän jälkeen
antibiootit tuplattiin (eli 18 x niin suureksi kuin mitä on
päivittäisannos kotona nappailtavia antibiootteja) sekä särkylääkkeet
tarkistettiin. Lisäksi tuli kommentti, että tämä tyttö leikataan tänään
vaikka iltaan menis, sillä se oon minä joka tänään päivystää.
Siitä
lähti helpotus ja parantuminen. Onneksi se nuori mieslääkäri lähti
johonki lekurisemmaan. Jo toinen hoitovirhe nuorilta mieslääkäreiltä -
vaadin määrätietoisten tätien hoitoon jatkossa. Jouduin toki
sairaalassa olemaan vielä päiviä ja pääsinpä käymään vielä
lähikaupunginkin keskussairaalassa (oli tosi sotasairaala) mutkan. Exä
kävi mua siellä katsomassa ja vietti kanssani päivähuoneessa monta
rattoisaa tuntia ja lähtiessä halasi tiukasti ja tarjoutui auttamaan
sitten kun kotiin pääsen.
Kotona on sitten tullut
pilleripöhnässä pyörittyä siitä asti todella väsyneenä ja toki myös
kipeänä, mutta päivä päivältä parempana. Kiloja tuolle vajaan parin
viikon tuskajaksolle jäi rapiat seitsemän kiloa, että jotain
positiivistaki. Kai sitä kesäkuntoa kohti voi mennä noinkin :) Sitä
paitsi lähinnä muutamasta kiisseliannoksesta, jugurtista ja jäätelöstä
koostuneen ravinnon jälkeen kaipaisin kaikista eniten oikein suolaista
ja rapeaa tomaatti-sipuli-feta-salaattia. Ehkä puhumattomuuden
positiivinen seuraus on ollut se, että dna:lla epäillään varmaan mun
kuolleen puhelinlaskun romahdettua.
Että semmoinen reseptinhakureissu ja potemiskuukausi.
torstai, 20. maaliskuu 2008
Kommentit