Varoitus, sisältää kivuliaan sairaskertomuksen.

Kävipä sitten niin, että tämä tyttö sairastelikin sitten ihan kunnolla. Helmikuun lopussa alkanut flunssailu päätti jatkaa kiusaamistaan kunnon biletyksen jälkeen tehden maaliskuusta erään elämäni tuskaisimmista. Maaliskuun alkupäivinä alkoi pikkuhiljaa yltyvä kurkkukipu. Työt sujuivat kuumeilun ja säkylääkkeitä nappaillen, ruoka- ja juomapuolen jäädessä yhä vähemmälle, sillä nielustani en alas kivun vuoksi juuri mitään saanut laitettua. Vasen puoli kipuili kipuilemistaan, kunnes alkoi salakavalasti hellittää vaihtaen kivun oikealle puolelle nielua tehden siitä vieläkin tuskaisempaa. Särkylääkkeitä oli pakko nappailla niin usein kuin vain ohjeannostusta uskalsin ylittää. Muuhun en enää kyennyt kuin makaamaan kotona, nukkuminen meni todella pätkittäiseksi, kaikki puhuminen ja nielaiseminen sattui. Viikon kotona sinnittelin kunnes päätin laittaa kouluterveydenhoitajalle sähköpostikyselyn, että joko olisi aika kipittää tohtorin juttusille kun tuota kuumetta on aikas paljon ja tuo itsensä ravitseminen on keskittynyt lähinnä särkylääkkeisiin vai onko tämä juurikin tätä virusperäistä flunssaa johon olen kuullut voimakkaan kurkkukivun liittyvän. Kuvailin oireet erittäin yksityiskohtaisesti ja sainkin iltapäivällä vastauksen "lepoa, vitamiineja ja kuumaa juomaa paljon ja valkosipulia huulen alle, ku se vähentää bakteereja suussa, niillä se lähtee".

Keinot kuulostivat lähinnä korneilta kun kipulääkkeet alkoivat tuntua tehottomilta. Päätin sitten vielä soittaa päivystykseen (vaikka ääneni kuulosti siltä kuin olisin umpihumalainen tanskalainen joka on nielaissut sen kuuman perunan), siellä ystävällinen hoitaja käski saapumaan pikimmiten tarkastuttamaan tilanne, sillä hänen mielestään olisi aiheellista tarkastaa ettei nieluuni ole kehittynyt paisetta, joka olisi kuulemma puhjetessaan vaarallinen ja tarjoutui minut laittamaan päivystysjonoon. Totesin vain, että pitää nyt katsoa jos jostain saisin kyydin, sillä tiesin, että kukkarossani olisi vain muovirahaa joka ei taksissa kävisi.

Illalla ex-hoito toi minulle kaikki kotoaan löytämänsä särkylääkkeet joilla sinnittelin seuraavaan päivään. Olisi vienyt päivystykseen, mutta totesin, että huomenna sitten, kun olisin joutunut todennäköisesti joutunut vaihtamaan kesken jonotuksen keskussairaalan päivystykseen. Sinnittelin yhden yön itkien kivusta ja tuskasta. Aamupäivällä kaivoin kaikki taskuni ja laukkujeni lokerot ja sain kuin sainkin reilun kympin verran kolikkoja kasaan. Ajattelin, että kun iltapäivän puolella päivystykseen surauttaisin moikkaamaan lääkäriä, saisin antibiootteja ja exä saisi tulla hakemaan töidensä jälkeen ja käyttää mua apteekissa jne.

Päivystävät hoitajat ottivat heti minusta testejä antoivat lisää buranaa ja passittivat minut kiireellisenä lääkärille, joka puolestaan otti välittömästi puhelun keskussairaalan kurkkupolille ja vaati erikoislääkäriä odottamaan minua ja passitti siis suoraan keskussairaalaan. Hoitajan epäilyt paiseesta olivat siis oikeassa. Keskussairaalassa nuori mieslääkäri tutki minut, puudutti nielua (joka oli vihattavan kamalaa makuineen kaikkineen) ja koitti veitsellä puhkaista hänen mukaansa pienen paiseen nielustani. Operaation jälkeen käytiin pieni tahtojen taistelu lähteekö tämä tyttö sairaalasänkyyn viettämään yönsä ja salliiko tämä tyttö nielurisojaan positettavan. Ekan väittelyn voitti lääkäri, toinen hyllytettiin toistaiseksi leikkausjonotilanteen takia. Siispä tippaa käteen ja tyttö kohti osastoa. Kylmä ja kolkko sairaalan huone ei houkuttanut vaikka olikin kuin pieni hotellin yksityishuone sairaalamuodossa. Tuskainen yö ja kiloittain hoitajien sääliviä katseita kera hurjan määrän antibiootteja ja särkylääkkeitä joiden helpotus vaihteli puolesta tunnista kolmeen tuntiin.

Aamulla sama lääkäri tarkasti, avasi paisetta lisää ja totesi, että varmaanki on sylyn mukana märkää on tullut pois eikä leikkausjonoon olisi asiaa tällekään päivää. Tulehdusarvoni nousi (156- 276 normaali on alle 8) ja kuumeiluni vain paheni, nieluni oli kipeämpi ja tuskani suurempi. Edellinen tuska yö jatkui tuskaisaksi päiväksi ja vieläkin tuskaisemmaksi yöksi. Seuraavana aamuna ennen aamupalaa hoitaja kiikutti minut ensimmäisenä lääkärille, lääkäri oli tomera täti joka tervehti ja tarttui kieleeni ja kurkki nieluuni peilillä. Tuomio oli seuraava: Ei tämä mikään pieni paise ole vaan niin suuri kuin tuonne mahtuu ja puhkaistu ihan väärästä kohtaa. Tämän jälkeen suihkaus puudutusta ja piikillä lisää, jonka jälkeen veitsi nieluun ja tyttö yökkäili pitkän tovin ruskeanvihertävääverimärkää desejä. Tämän jälkeen antibiootit tuplattiin (eli 18 x niin suureksi kuin mitä on päivittäisannos kotona nappailtavia antibiootteja) sekä särkylääkkeet tarkistettiin. Lisäksi tuli kommentti, että tämä tyttö leikataan tänään vaikka iltaan menis, sillä se oon minä joka tänään päivystää.

Siitä lähti helpotus ja parantuminen. Onneksi se nuori mieslääkäri lähti johonki lekurisemmaan. Jo toinen hoitovirhe nuorilta mieslääkäreiltä - vaadin määrätietoisten tätien hoitoon jatkossa. Jouduin toki sairaalassa olemaan vielä päiviä ja pääsinpä käymään vielä lähikaupunginkin keskussairaalassa (oli tosi sotasairaala) mutkan. Exä kävi mua siellä katsomassa ja vietti kanssani päivähuoneessa monta rattoisaa tuntia ja lähtiessä halasi tiukasti ja tarjoutui auttamaan sitten kun kotiin pääsen.

Kotona on sitten tullut pilleripöhnässä pyörittyä siitä asti todella väsyneenä ja toki myös kipeänä, mutta päivä päivältä parempana. Kiloja tuolle vajaan parin viikon tuskajaksolle jäi rapiat seitsemän kiloa, että jotain positiivistaki. Kai sitä kesäkuntoa kohti voi mennä noinkin :) Sitä paitsi lähinnä muutamasta kiisseliannoksesta, jugurtista ja jäätelöstä koostuneen ravinnon jälkeen kaipaisin kaikista eniten oikein suolaista ja rapeaa tomaatti-sipuli-feta-salaattia. Ehkä puhumattomuuden positiivinen seuraus on ollut se, että dna:lla epäillään varmaan mun kuolleen puhelinlaskun romahdettua.

Että semmoinen reseptinhakureissu ja potemiskuukausi.