Päädyimme tämän minun pitkäaikaisen vakkarini kanssa keskusteluissa lopputulokseen, että ehkä seksi ei ole enää sellainen asia jota kannattaisi harrastella. Hän on kokenut, että painostan häntä seksiin ja vaikka kertoo nauttivansa siitä, kunhan vauhtiin päästään, niin kuulemma on morkkista sen jälkeen. Olemme niin puhtaasti kavereita, eikä hänen mielestään kavereita voi panna. Olen erimieltä, minä kun useimmiten panen miespuolisia kavereita, kun ei tuota romanssintynkää oikein ole ollut kuvioissa.

Mulle tuli tosi paska olo siitä että olen häntä asiaan painostanut ja että hän on asian noin kokenut. Yhtään ei asiaa auttanut puhelu jossa kävi ilmi, että olin loukannut viime viikolla tapaamaani miestä huumorimielessä heitetyllä kommentilla, jonka hän oli ottanut hänen miehisyytensä arvosteluna. Lisäksi tunnen morkkista siitä, etten voi olla äitini tukena hänen joutuessa aika suureen leikkaukseen. Vietin itkun täyteisen morkkisillan jossa pahoittelin asiaa ed. henkilöiltä. Treffikumppanin kanssa ei tullut tyydyttävää lopputulosta, vaikka sanoikin ymmärtävänsä ettei minun ollut tarkoitus loukata. Päädyin lopputulokseen, että opettelen kasvamaan aikuiseksi ja otan häneen yhteyttä sen jälkeen kun osaan vaikeista asioista keskustella heittämättä rohkeaa läppää. Marttyyrimäistä, tiedän.

Pahoiteltuani tuolla vakkarilleni itsekyyttäni, joka on tuottanut hänelle pahaa mieltä, tuli ihana vastaus, joka ei kuitenkaan poistanut pahaa mieltä mutta helpotti vähän. Viestissä vakkari kertoi, että olen tukenut, auttanut ja tarjonnut kaikkea mitä vain voi toivoa, että olen hänen mielestään unelmapakkaus. Ihana kohteliaisuus, mutta jos edes unelmapakkaus ei riitä niin mikä tässä elämässä sitten riittää?

Irroittautumisen vakkarista, josta kuitenkin valtavasti välitän, olen aloittanut tapailemalla muita miehiä jo jonkin aikaa, mutta mikään ei tunnu sytyttävän. Ei vaikka kyseessä olisi komea, fiksu ja mukava tapaus. Olen kai tottunut liian hyvälle, vaikkakin liian vähäisellä tunteella.