Tapasinpas tuossa pariin otteeseen miestä naapurikunnasta. Syvällinen,
mukava, ihan hyvännäköinen babyface. Oli ihan mukavat illat oli ja yöt,
mutta jotain jäi puuttumaan. Se, että kosketetaan ensikertaa, se kun
painautuu toista vasten, sen pitäisi tuntua jossain. Katseet ja
kosketukset tuntuivat ihan hyvältä, katse ei uponnut syvälle silmiini
vaan jäi pinta-aallokkoon, kosketus tuntui hyvältä mutta vain iholla,
ei sisimmässä, jossa sen pitäisi ensimmäisellä kerralla kutittaa.
Vertaan
miehiä jatkuvasti vain tähän ex-vakkariini, se vaan osaa koskettaa
niin, että kutittaa sisimmässä asti, katsoa silmiin niin, että katseet
liimautuu yhteen, vetää kainaloonsa ja rutistaa niin, että tuntee
olevansa turvassa ja mokoma osaa vielä piristää ja auttaa mua
pyytämättä. Taidan olla vaan niin pirun kiinni siinä miehessä, tottunut
liian hyvälle, mutta toisaalta miksi tyytyä vähempään, sitten pitää
vaan olla valmis siihen ettei sellaista välttämättä ihan heti löydy.
Eniten
mua tässä tyypissä hämmästytti hieman vääristynyt minäkuva. Hän oli
puhelimessa kuvaillut itseään kovin lihaksikkaaksi, hyvinvarustelluksi,
hellyyttä rakastavaksi jne. No mitä hän oli, toki lihaksikas muttei
mitenkään mainittavan paljon, ei ainakaan sellainen kuin hänen
kertomansa julkkis johon itseänsä vertasi. Varustelu oli kohtuullinen,
mutta en siitäkään erityismainintaa ihan antais, tai ainakaan asialla
kehuskelis. Hellyydestä sen verran, että ei kyllä kovin paljon
kainalossaan loppujen lopuksi pitänyt, nukkumaan mentäessäkin se oli
aika lyhytaikaista se hellyys. Tosin mies välillä tuli lähelle
nojailemaan minua vasten - hei haloo, mä en ole mikään nojatuoli vaikka
siltä saatan näyttääkin. Lisäksi mä en tykkää siitä, että kerjätään
palveluksia "hieroisitko mun hartioita?", "tekisitkö mullekin leivän
samalla?". Jälleen väärin, en ole kenenkään äiti saati palvelija.
Hän
tosin yrittää ehkä liikaa olla sellainen mies mielipiteiltään millaisen
haluaisin - väärin jälleen, mielipiteillä ei niin väliä kunhan ne on
omia. Sekin jäi kaivelemaan, että ehdotin kylille menoa syömään ennen
kuin hän jatkaa kotiinsa matkaa, samalla olisin päässyt kaupunkiin
hienoissa kuteissa autolla. Ei kelvannut, kiire oli kaverille
taksireissun puolikasta maksamaan. Ja kukahan minut lupautui
kyyditsemään edestakaisin, noh tää ex-vakkari tietenkin, kaupan päälle
sain karhunhalauksia, kehuja ruuasta ja pikkupusuja sekä nauroimme
kippurassa pimenevässä illassa, liian kivaa, että haluaisin luopua.
sunnuntai, 4. marraskuu 2007
Kommentit