Tapasinpas tuossa pariin otteeseen miestä naapurikunnasta. Syvällinen, mukava, ihan hyvännäköinen babyface. Oli ihan mukavat illat oli ja yöt, mutta jotain jäi puuttumaan. Se, että kosketetaan ensikertaa, se kun painautuu toista vasten, sen pitäisi tuntua jossain. Katseet ja kosketukset tuntuivat ihan hyvältä, katse ei uponnut syvälle silmiini vaan jäi pinta-aallokkoon, kosketus tuntui hyvältä mutta vain iholla, ei sisimmässä, jossa sen pitäisi ensimmäisellä kerralla kutittaa.

Vertaan miehiä jatkuvasti vain tähän ex-vakkariini, se vaan osaa koskettaa niin, että kutittaa sisimmässä asti, katsoa silmiin niin, että katseet liimautuu yhteen, vetää kainaloonsa ja rutistaa niin, että tuntee olevansa turvassa ja mokoma osaa vielä piristää ja auttaa mua pyytämättä. Taidan olla vaan niin pirun kiinni siinä miehessä, tottunut liian hyvälle, mutta toisaalta miksi tyytyä vähempään, sitten pitää vaan olla valmis siihen ettei sellaista välttämättä ihan heti  löydy.

Eniten mua tässä tyypissä hämmästytti hieman vääristynyt minäkuva. Hän oli puhelimessa kuvaillut itseään kovin lihaksikkaaksi, hyvinvarustelluksi, hellyyttä rakastavaksi jne. No mitä hän oli, toki lihaksikas muttei mitenkään mainittavan paljon, ei ainakaan sellainen kuin hänen kertomansa julkkis johon itseänsä vertasi. Varustelu oli kohtuullinen, mutta en siitäkään erityismainintaa ihan antais, tai ainakaan asialla kehuskelis. Hellyydestä sen verran, että ei kyllä kovin paljon kainalossaan loppujen lopuksi pitänyt, nukkumaan mentäessäkin se oli aika lyhytaikaista se hellyys. Tosin mies välillä tuli lähelle nojailemaan minua vasten - hei haloo, mä en ole mikään nojatuoli vaikka siltä saatan näyttääkin. Lisäksi mä en tykkää siitä, että kerjätään palveluksia "hieroisitko mun hartioita?", "tekisitkö mullekin leivän samalla?". Jälleen väärin, en ole kenenkään äiti saati palvelija.

 Hän tosin yrittää ehkä liikaa olla sellainen mies mielipiteiltään millaisen haluaisin - väärin jälleen, mielipiteillä ei niin väliä kunhan ne on omia. Sekin jäi kaivelemaan, että ehdotin kylille menoa syömään ennen kuin hän jatkaa kotiinsa matkaa, samalla olisin päässyt kaupunkiin hienoissa kuteissa autolla. Ei kelvannut, kiire oli kaverille taksireissun puolikasta maksamaan. Ja kukahan minut lupautui kyyditsemään edestakaisin, noh tää ex-vakkari tietenkin, kaupan päälle sain karhunhalauksia, kehuja ruuasta ja pikkupusuja sekä nauroimme kippurassa pimenevässä illassa, liian kivaa, että haluaisin luopua.