Viime kirjoituksesta on kovasti aikaa, pitkä pätkä ihanaa aikaa, ehkä
yhtä ihaninta elämässäni. On ollut monta kuukautta kuumaa kuhertelua,
lemmekkäitä hetkiä, romanttisia yllätyksiä, paljon yhteisiä päiviä.
Olen saanut prinsessa kohtelua, punaisen ruusun, korvakorujen,
hierontojen, hellittelyjen ja laatuajan merkeissä. Kipinöitä on
tuntunut lentelevän puolin ja toisin. Luottamus on kasvanut ja toiveet
yhteisestä tulevaisuudesta ovat nostaneet varovasti päätään (tosin olen
kylläkin ne niitannut suurella nuijalla pikimmiten takaisin maanrakoon).
Kuukaudet
on tuntuneet vilahtaneet yhdessä hujauksessa. Miksi hyvät hetket saavat
siivet, mutta ikävät hetket tuntuvat vetävän perässään tonni tolkulla
takorautaa.
Mies ei ole vieläkään rohjennut myöntää tai
tunnustaa tunteitaan kuin tekojen saralla, välillä pelottaa, että koska
mies on lähdossä muualle töihin, kunhan vain ensin niitä töitä löytää.
Tuntuu, että miehen on ollut helppoa painaa kaasua kanssani kun
lähteminen on kuitenkin edessä. Toisaalta ihanuudet tuntuvat siltä kuin
hän haluaisi jättää kauniit muistot yhteisestä ajasta, elämän karuja
puolia.
Muita ei maisemissa ole ollut, vaikka kiinnostuksen
osoituksia on sieltä täältä tupsahtanut, vastakiinnostusta en
kuitenkaan itsestäni ole löytänyt.
Pelottaa, mutta samalla en
malta olla nauttimasta yhteisistä hetkistä ja niistä aion myös täysin
rinnoin nauttia niin kauan kuin niitä riittää.
perjantai, 11. tammikuu 2008
Kommentit