Nyt olen päätynyt lopputulokseen sen suhteen mitä tuolta vakkariltani haluan. Tahdon mahdollisuuden, jolla voisi lopullisesti nähdä tulisiko meistä loppujen lopuksi jotain. Olen sitä mieltä, että menkööt ja lähtekööt muualle töihin, toivottavasti johonkin kaupunkiin alle parin tunnin matkan päähän. Voisi sitten jatkaa samaan malliin pikkuisen vakavammalla pohjalla. Luulen, että se ratkaisisi paljon jos suhdetta jatkais vähän kaukosuhde periaatteella, sellaisen matkan päästä, että ei olisi mahdotonta mennä toisen luo kun ikävä iskee. Itselläni kun on mahdollisuus matkustaa ja viettää aikaa sitten miehen luona ja mies kuitenkin haluaa tulla kavereitaan tapaamaan näille nurkille. Mies saisi tilaa ja aikaa järjestää elämäänsä, mutta samalla meillä olisi yhdessä aikaa miettiä mihin tämä juttu johtaa. Jos yhdessäolo ja tunteet näyttää siltä, että yhdessä on hyvä olla, niin sitten voisi muutaman kuukauden päästä harkita vakavammin mitä meinataan. Siinä olisi jonkinlainen jatkoaika-ajatus.

Raastava uni: Eilinen oli kyllä paha ja tuskainen ajatusmyrskypäivä. Se varmaan heijastui myös uniin. Unessa minulle oli laitettu syövyttäviä happoja selkään. Unessa näin ensin kun jollekin muulle laitettiin niitä myös ja laittaja pirullisesti meinasi, että tässä on kyllä kunnon happokokoelma. Myöhemmin unessa kävi ilmi, että myös minun selkäni oli syövytetty ja paita oli palanut ihoon kiinni. Joku kertoi selkäni olevan täynnä erikokoisia vakavan näköisiä keltaisia rakkuloita ja punaista palanutta ihoa. Sitten tunsin vasta kuinka paita kiristi ja raapi selkääni.

Totesin jonkin ajan päästä, muiden painostuksesta, että pakko kai tästä on pian mennä lääkäriin ja muistin, että minunhan muutenkin täytyi mennä lääkäriin, koska aika oli varattuna. Olin myöhästyä lääkäristä, en tiennyt missä se oli, en saanut paikalle kyytiä, aioin tilata taksin, kunnes kuski löytyi. Eksyimme kaupunkiin, joten päätin lähteä sairaalaan jonka tiesin. Toisessa sairaalassa emme löytänet osastoa jolle mennä, kysyimme ohjeita (kanssani oli joku vaalea nainen nuoren poikansa kanssa). Nainen oli päättäväinen ja vaati eräältä hoitajalta käyntikortin, jos vielä eksyisimme sairaalan käytävillä. Reitti meni eristysosaston läpi jonka läpi kuljimme ilman hengityssuojia, jotka olisi pitänyt olla välttyäksemme ilmassa leijailevilta viruksilta. Vihdoin löysimme osaston eteen, mutta se paraninko jäi arvoitukseksi heräämisen ansiosta.

Luulen, että uni kuvastaa jotenkin tätä ajatusmyrskyä ja mieltä raastavaa tilannetta. Sitä kuinka selkäpiitä raastaa tämä tilanne, mutta ratkaisua ei löydy kun on ajatuksissaan ihan eksyksissä. Alitajunta on kovin pelottava, vaikkakin hurjan hyödyllinen kaveri.

1247082.jpg