Nyt olen päätynyt lopputulokseen sen suhteen mitä tuolta vakkariltani
haluan. Tahdon mahdollisuuden, jolla voisi lopullisesti nähdä tulisiko
meistä loppujen lopuksi jotain. Olen sitä mieltä, että menkööt ja
lähtekööt muualle töihin, toivottavasti johonkin kaupunkiin alle parin
tunnin matkan päähän. Voisi sitten jatkaa samaan malliin pikkuisen
vakavammalla pohjalla. Luulen, että se ratkaisisi paljon jos suhdetta
jatkais vähän kaukosuhde periaatteella, sellaisen matkan päästä, että
ei olisi mahdotonta mennä toisen luo kun ikävä iskee. Itselläni kun on
mahdollisuus matkustaa ja viettää aikaa sitten miehen luona ja mies
kuitenkin haluaa tulla kavereitaan tapaamaan näille nurkille. Mies
saisi tilaa ja aikaa järjestää elämäänsä, mutta samalla meillä olisi
yhdessä aikaa miettiä mihin tämä juttu johtaa. Jos yhdessäolo ja
tunteet näyttää siltä, että yhdessä on hyvä olla, niin sitten voisi
muutaman kuukauden päästä harkita vakavammin mitä meinataan. Siinä
olisi jonkinlainen jatkoaika-ajatus.
Raastava uni:
Eilinen oli kyllä paha ja tuskainen ajatusmyrskypäivä. Se varmaan
heijastui myös uniin. Unessa minulle oli laitettu syövyttäviä happoja
selkään. Unessa näin ensin kun jollekin muulle laitettiin niitä myös ja
laittaja pirullisesti meinasi, että tässä on kyllä kunnon
happokokoelma. Myöhemmin unessa kävi ilmi, että myös minun selkäni oli
syövytetty ja paita oli palanut ihoon kiinni. Joku kertoi selkäni
olevan täynnä erikokoisia vakavan näköisiä keltaisia rakkuloita ja
punaista palanutta ihoa. Sitten tunsin vasta kuinka paita kiristi ja
raapi selkääni.
Totesin jonkin ajan päästä, muiden
painostuksesta, että pakko kai tästä on pian mennä lääkäriin ja
muistin, että minunhan muutenkin täytyi mennä lääkäriin, koska aika oli
varattuna. Olin myöhästyä lääkäristä, en tiennyt missä se oli, en
saanut paikalle kyytiä, aioin tilata taksin, kunnes kuski löytyi.
Eksyimme kaupunkiin, joten päätin lähteä sairaalaan jonka tiesin.
Toisessa sairaalassa emme löytänet osastoa jolle mennä, kysyimme
ohjeita (kanssani oli joku vaalea nainen nuoren poikansa kanssa).
Nainen oli päättäväinen ja vaati eräältä hoitajalta käyntikortin, jos
vielä eksyisimme sairaalan käytävillä. Reitti meni eristysosaston läpi
jonka läpi kuljimme ilman hengityssuojia, jotka olisi pitänyt olla
välttyäksemme ilmassa leijailevilta viruksilta. Vihdoin löysimme
osaston eteen, mutta se paraninko jäi arvoitukseksi heräämisen ansiosta.
Luulen,
että uni kuvastaa jotenkin tätä ajatusmyrskyä ja mieltä raastavaa
tilannetta. Sitä kuinka selkäpiitä raastaa tämä tilanne, mutta
ratkaisua ei löydy kun on ajatuksissaan ihan eksyksissä. Alitajunta on
kovin pelottava, vaikkakin hurjan hyödyllinen kaveri.
tiistai, 29. tammikuu 2008
Kommentit