Jotenkin päähän pulpahtaa aina vähän väliä ex-vakkari, se sen uusi nainen ja se kuinka ihanaa niillä mahtaa olla. Tulee paha olo, ei muuten, mutta sellainen luopumisen tuska puskee päälle. Tajuaa, että se on onnellisempi jonkun muun kanssa (joka on jopa minun mielestäni ehkä hänelle sopivampi kuin itse olen). Toisaalta tiedän myös sen, että mikäli tuo nainen ei ole pysyvää sortimenttia, niin tiedän ex-vakkarin haikailevan vielä monet kerrat, meidän hulvattomien keskustelujen ja hyvän seksin, etenkin saamansa suuseksin (jonka kehui minulle eilen puhelimessa uskomattoman mahtavaksi) sekä helpon olemisen perään.

On kuitenkin pidettävä mielessä se vanha totuus, että miehet minun kanssani pitempään oltua löytävät yleensä sen oikean minun jälkeen. Luulen, tai oikeastaan nyt sen näen varsin selvästi, että olen ex-vakkarille opettanut rutkasti avoimmuutta, tunteiden osoittamista, valittämistä jne. joten nyt mies osaa olla parempi seuraavalle kumppanilleen. Mies myös myönsi oppineensa minulta todella paljon, kaikkea ihan hieronnasta lähtien aina noihin jo edellämainittuihin asioihin. Pitäiskö lanseerata joku poikaystävä koulutus, tai seurustelun valmennuskurssi. En kyllä seurusteluhistoriani puolesta ehkä ole paras opettaja, mutta ainakin olen kaikki virheet tehnyt. Osaisi vain tehdä niinkuin tiedän että pitäisi tehdä, käytännön toteuttaminen onkin sitten haastavaa.