Hitto, kirjoitin äsken tosi pitkästi tekstiä, mutta sitten jotenkin sain jotenkin sörkkäistyä jotain nappia josta palasin edelliselle sivulle ja kuin taikaiskusta tekstikatosi bittiavaruuteen. Huoh. Noh asiaan.

Minulla on paha tapa olla aina myöhässä. Tokikin tärkeissä tapaamisissa tai menemisissä on nipin napin ajoissa, eli junasta ei ole tullut myöhästeltyä ja tärkeissä palavereissa olen ollut ajallaan. Silloin kun puolestaan tiedän ettei asia tai tapaaminen ole niin minuutin tarkkaa, onnistun aina olemaan kymmenisen minuuttia myöhässä. Asian parantamiseksi olen koittanut siirtää kelloni 12 minuuttia etuaikaan, mutta apu on vain hetkellinen.

Nyt tämä väärässä ajassa olemisen olen tajunnut koskevan myös ihmissuhdeasioitakin. Viimeisin muistutus tästä on muutaman päivän takaa jolloin lupaavasti alkanut tutustuminen muusikkoon törmäsi ihmisuhdekellon vinoihin viisareihin. Hän nimittäin kertoi pitkän henkevän keskustelun päätteeksi, että ei ehkä halua tavata minua, koska olen nainen johon hän voisi vaikka rakastua, eikä hän nyt tällä hetkellä pysty heittäytymään. En käsitä mistä kivien alta minä löydän aina nämä elämänsä merellä kurssinsa kadottaneet merien miehet. En minä ole mikään elämän navigaattori tai poiju, majakasta puhumattakaan - vai näytänköhän mä siltä, että tuo pökkely tuossa kuuluu kiertää oikealta puolelta.

Ehkä kirjoitan otsaan karikko ja varmuudeksi painatan paidan jossa lukee matalikko. Onko kaikki miehet hukassa, aina? Vai onko hukassaolevilla haku päällä jotenkin erityisen näyttävästi? Ehkä ne ampuu henkisiä hätäraketteja, jotka mä nään kivoina pieninä ilotulituksina, joita jään suu auki tuijottamaan ja huutamaan OOOoo! ( Miksi muuten ilotulituksessa pitää aina huutaaa oooo?)
Ennenku huomaankaan niin tulee "en ole valmis" -kommentti, yllättäen - saa suun jäämään edelleen ymmyrkäiseksi sekä pään hakeutumaan seinää kohden, kops kops!
Siitäkö tietää, että on löytänyt sen oikean, kun OOOoo:sta ei tulekaan kopskops?

Ehkä seuraavan kerran kun tutustun uusiin miehiin kysyn heti kärkeen, että tiedätkö mitä elämältäsi haluat tai kysyn omistaako mies oman elämän navigaattoria. Tai sitten etsin miehiä jotka on elämäänsä läpeensä rutinoituneita ja arkipaatuneita etsimässä elämäänsä piristystä. Ongelmaksi voi tosin muodostua se, että en voi olla vittuilematta elämään liian vakavasti ottaville henkilöille sekä purevaa sarkasmia saavat nauttia myös rutiinien orjat.

Ehkä ajan on vaan annettava kulua. Siihen asti taitaa olla parempi nauttia ilotulituksista lähinnä vällyjen välissä.